Infrapunasauna

Jos 1900-luvun loppu oli sähkösaunan voittokulkua, voidaan infrapunasaunaa rohkeasti pitää uuden vuosituhannen saunana. Suomalainen sauna on pysyvä perinne, infrapunasauna on puolestaan uusi, muita täydentävä saunatyyppi, jonka käyttäminen on vaivatonta ja miellyttävää.

Kuinka infrapunasauna toimii?

Kun perinteisessä saunassa lämmön siirtämiseksi ihmiskehoon käytetään kuumaa ilmaa, infrapunasaunassa infrapunasäteet lämmittävät kehon kudoksia suoraan. Olennainen ero tavalliseen saunaan on, että kudokset lämpenevät syvemmältä ja solujen lämpötila nousee, minkä vuoksi hikoilu on intensiivistä suhteellisen matalassa lämpötilassa. Lämpö tunkeutuu kudoksiin noin neljän sentin syvyyteen ja poistaa kehosta monia haitallisia ja myrkyllisiä raskasmetalleja.

Tavallisen saunan ominaisuus on, että saunomisen jälkeen valtaa pieni väsymyksen tunne, mutta infrapunasauna sitä vastoin lisää vauhtia ja pirteyttä. Sen takia monet saunovatkin aamuisin ennen töihin lähtöä. Japanissa tehtyjen tutkimusten perusteella selvisi, että infrapunasaunalla on huomattavasti enemmän terveellisiä vaikutuksia kuin höyrysaunalla. Tutkimuksissa ei myöskään ole huomattu mitään kielteisiä vaikutuksia. Henkilöiden, joiden saunomista on muutenkin rajoitettu esim. sydän- tai iho-oireiden takia, tulee olla varovainen myös infrapunasaunassa.

Sauna lämpiää nopeasti, 10- 15 minuutissa. Emme halua rasittaa luontoa ja kuluttaa energiaa turhaan. Tästä syystä hiljaisina aikoina sauna laitetaan päälle pyydettäessä.

Sauna on päällä arkisin klo 16:00-21:00. Muina aikoina saat saunan käyttöösi, kun olet ystävällinen ja kerrot toiveestasi vastaanottoon.

Infrapunasaunan vaikutukset terveyteen

IP-säteily imeytyy suoraan kudoksiin ja aiheuttaa kovaa hikoilua ilman korkeasta lämpötilasta aiheutuvaa epämukavuudentunnetta. IP-saunassa hikoileminen on tavalliseen saunaan verrattuna (jossa lämpötila kohoaa 80–110 °C:een) lähes kolminkertaista. Syvälämpenemisessä keho vapautuu monista haitallisista jäämistä kuten toksiineista, nikotiinista, alkoholista, kolesterolista ja raskasmetalleista (lyijy, sinkki, nikkeli, elohopea ja kadmium). Infrapunasauna lievittää kroonista väsymystä ja lihassärkyjä, vilkastaa hermosysteemin toimintaa, nostaa kasvuhormonin tasoa ja parantaa lihasten jäntevyyttä ja kehittyvyyttä.

Vähentää selluliittia ja polttaa kaloreita

IP-sauna kuluttaa kaloreita edesauttaen rasvakudoksen vähentymistä. Yhdysvaltain Lääkäriliiton julkaisun mukaan ”kohoavaan lämpötilaan maltillisella hikoilemisella reagoiva eli keskikuntoinen ihminen voi 30 minuutin saunassa oleskelun aikana menettää painostaan jopa 500 g, mikä vastaa lähes 300 kcal. Runsaasti hikoileva ihminen voi sitä vastoin ilman ponnistuksia kuluttaa keskimäärin 600–800 kcal, mikä vastaa 10–15 km:n juoksua.”

IP-sauna vahvistaa sydämen verisuonistoa. Sydämen syke ja lyöntitilavuus kasvavat ja sydän pumppaa laajentuneiden verisuonien läpi enemmän verta saavuttaen näin fyysiselle harjoitukselle ominaisia tuloksia. Saksalaisten tutkijoiden suorittaman tutkimuksen mukaan verenpainetaudin I ja II astetta sairastavilla potilailla ääreisverenkierto parani ja verenpainearvot laskivat yhden tunnin IP-saunassa oleskelun jälkeen.

IP-sauna stimuloi ihosolujen uudistumista ihon verenkierron ja aineenvaihdunnan parantumisen kautta; iho pehmenee, jäntevyys ja kimmoisuus lisääntyvät.

Kliiniset kokeet näyttävät myös aknen, ekseemien, psoriasiksen, ihon palovammojen ja haavojen parantuvan nopeammin.

IP-sauna nopeuttaa myös selluliitin vähenemistä.

IP-säteily lievittää kipua ääreisverisuonia laajentaen. Parantunut verenkierto takaa hapekkaan veren pääsyn jännittyneisiin lihaksiin sekä kuona-aineiden poistumisen. Seurauksena tästä lihasjännitys ja jäykkyys vähenevät sekä luonnolliset palautumisprosessit aktivoituvat.

OHJEITA INFRAPUNASAUNAN KÄYTTÖÖN

Infrapunasaunan käyttöä suositellaan pysyvän terveyttävä edistävän vaikutuksen saavuttamiseksi vähintään 3 kertaa viikossa kuukauden ajan (yhden saunomiskerran tulisi kestää n. 40 minuuttia), ja riittävä ilman lämpötila on 35-40 C.

Saunassa keho tuottaa hikeä voimakkaasti. Haluamme saunan käytön oleva miellyttävää kaikille, joten otathan huomioon muutaman asian.

Käytäthän IP-saunassa omaa pyyhettäsi vartalon ympärillä. Näin jokainen vie oman hien pois saunasta pyyhkeen mukana ja hygienia säilyy.

Jos haluat lukea lehtiä saunassa niin otathan mukaan oman lehden. Voimakas hikoilu/märät kädet pilaavat lehdet ja niistä ei sen jälkeen ole iloa kenellekään muulle.

Ole huomaavainen muita saunojia kohtaan, ethän valtaa koko laudetilaa vaan istut niin, että kanssaihmiset mahtuvat mukaan nauttimaan saunan lämmöstä.

Saunan jälkeen ei suositella kylmää suihkua, koska lihakset ovat lämmenneet hyvin syvältä.

Nautinnollisia saunahetkiä!

 

EI SUOSITELLA SEURAAVISSA TAPAUKSISSA

• Olet sairas tai terveydentilasi on epäselvä. Keskustele aina ensin lääkärin kanssa. Itsenäisesti ei IP -saunassa pidä hoitaa mitään sairautta.

• Käytät lääkkeitä. Keskustele lääkärin tai farmaseutin kanssa lääkevaikutuksien mahdollisista muutoksista IP -energian takia.

• Jos terveystilasi IP -saunomisen aikana huonontuu, lopeta saunominen.

• Jos sinulla on: tulehdus, sydänverisuoniston vajaus, sydänsairaus, verenkiertohäiriö, veren hyytymishäiriöt, turvotus, laajat arvet, tuntoaistin vajavuus, syöpä sekä tuntoaistin ja ilmaisukyvyn vajavaisuus.

• Ankarissa tulehduksissa (limapussintulehdus, niveltulehdus, jännetulehdus) sekä nyrjähdyksissä ja ruhjevammoissa IP-saunaa ei suositella ensimmäisten kahden vuorokauden aikana tai kunnes turvotus on laskenut.

• Metallilevyt, tekonivelet tai muut kirurgiset implantit yleensä heijastavat IP-säteitä eivätkä siis lämpene. Jos kuitenkin esiintyy kiputuntemuksia, hoito pitää keskeyttää.

• Raskauden aikana ei suositella IP-saunaa, koska IP-säteilyllä on ilmeisesti yhteys synnynnäisiin kehityshäiriöihin.

• Jos sinulla on silikoni implantaatit on hyvä keskustella IP-saunan käytöstä ensin lääkärin kanssa. IP -säteily imeytyy silikoniin, silikoni implantaatit voivat IP -säteilyn vaikutuksesta lämmetä. Ottaen huomioon, että silikoni sulaa yli 200C lämpötilassa, ei IP -saunan käytöstä pitäisi olla haittaa.

  "PuolisoCombat" perjantaina01.09.2010
Perjantaina 3.9. päästämme poikkeuksellisesti myös miespuoliset ?jumppaajat? (jäsenten puolisot) Lady Linelle ja BodyCombat ?tunnille! Haasta siis kumppanisi mukaan kokeilemaan omaa lempilajiasi! Ilmoittautumiset etukäteen vastaanottoon.

  Tiistaina 7.9. Jäsenilta31.08.2010
Tiistaina käynnistämme syyskauden jäsenten kesken. Normaalista aikataulusta poiketen ohjelmassa uutuustuntimme AfroPowerDance ja LadyStep. Illan aikana julkistamme myös kesäkisan voittajat. Jäsenet TERVETULOA!

  ZUMBASpecial la 28.8.23.08.2010
Lauran viimeinen "kesäZumba" oli lauantaina kahden tunnin mittainen! Syyskaudella tanssilattian valtaa AfroPowerDance ja Laurakin palaa remmiin jälleen ensi kesänä!


Uutisarkisto